Hyppää sisältöön

Korven Vaeltajat

Sudenpennut opettelivat retkellä luonnossa liikkumisen taitoja

Heini Jokinen

Sudenpennut retkeilivät menneenä viikonloppuna lippukunnan kämpällä. Retken aikana suoritettiin Luonnossa liikkuja -jälki ja jokaisen hihaan tarttui varmasti tuon jäljen lisäksi myös paljon muita retkeilytaitoja. Lauantaipäivä aloitettiin jokamiehenoikeuksin. Sitä, mikä on sallittua ja mikä ei, käytiin läpi niin pyykkinaruille ripustettavin lappusin kuin väitepelinkin kautta. Saako Mikko ajaa polkupyörällä järven rantaan metsiä pitkin, uida ja ottaa aurinkoa rantakalliolla? Entä saako Minna onkia itselleen kalan ja paistaa sen nuotiolla?

Lounaaksi valmistettiin nakkisoppaa yhdessä neljän hengen ryhmissä. Jokainen pääsi pilkkomaan perunoita ja porkkanoita sekä vaikuttamaan siihen, kuinka keitto maustettiin. Alusta asti itse valmistettu ruoka maittoi kaikille ja ylpeys saavutuksesta paistoi erityisesti pienimpien kasvoilta.

Iltapäivällä harjoiuteltiin maastossa liikkumista ja sen tarkkailua erilaisia aisteja hyödyntäen. Retkeläiset huomasivat, että silmät kiinni on pelottavaa liikkua metsässä, kuiva metsä ei haise kovinkaan suuresti millekään - paitsi ehkä hirven papanat - ja että suoraan käveleminen metsässä ei ole ollenkaan helppoa.

Iltanuotiolla laulettiin ja leikittiin perinteisiä partiolauluja ja laululeikkejä. Kuutamolla sketsin myötä arvuuteltiin, onko Kim ajanut moottoripyörällä, matkustanut Sloveniaan vai aiheuttanut kämpän vessan kallistumisen laskemalla sitä päin pulkalla. Ilta huipentui valtavan suuriin muurinpohjalettuihin kämpän pienen pöydän ääressä. Kun oikein tiivistettiin, mahtuivat kaikki retkeläiset hyvin saman pöydän ääreen.

Aamu startattiin rauhassa aamupuuron kera. Aamiaisen jälkeen pakattiin tavarat ja teltta yhteistuumin ja mietittiin kesän lämmössä vähän viileämpiä tunnelmia heikkojen jäiden myötä. Millaista reittiä myöten pääsee järven yli ilman, että osuu yhteenkään vaaranpaikkaan? Ja jos käy niin huonosti, että sattuu putoamaan jäihin, harjoiteltiin myös sitä, kuinka toinen pelastetaan jäistä. Sammalikossa nähtiin hienoja suorituksia koivurankojen ojentamisessa, avannosta ryömimisessä sekä turvaan pyörimisessä. Kesähelteillä jäistä pelastamisen harjoittelu tuntui naurattavan sen verran paljon, että ehkäpä tästä jäi vankka muistijälki. :)